Mistä on pienet ötökät tehty?

Osa 2

Hyönteisalan toimijat saavat myydä ja markkinoida Ruokaviraston hyväksymiä ruokahyönteislajeja ja niistä valmistettuja tuotteita elintarvikkeina. Hyväksyttyjä lajeja on tällä hetkellä kahdeksan, joista yleisin on Acheta domesticus (kotisirkka), jota kasvatetaan jo kymmenillä tiloilla Suomessa. Näihin päiviin asti mehiläistarhaajien melko usein biojätteeseen päätynyt Apis mellifera (mehiläinen, kuhnuritoukka) on jokaisen huippukokin unelmaraaka-aine, jota on kasvatettu kautta aikain Suomessa. Tenebrio molitor (jauhopukki, toukka) kasvatetaan Suomessa vain yhdellä varsinaissuomalaisella maatilalla yhteistyössä ChefBugin kanssa. Suomalaiselle toukkatuotteelle on kysyntää laajasti Euroopan alueella, kun vain kasvattajia saadaan lisää.

Jauhopukintoukan elinkaari

Ihmisravinnoksi kasvatettavat jauhopukintoukat voidaan hankkia eläinkaupasta. Silloin toukkia tulee kasvattaa kaksi sukupolvea, että niiden jäljitettävyys on tiedossa kuten mitä ravintoa ovat syöneet. Toukka on erikoistunut elämään vilja- tai jauhopehkussa, ja noin 80 % sen ravinnosta on hiilihydraatteja. Ravinnon sisältämällä proteiinilla on vaikutusta toukan kehitykseen ja lisääntymiseen. Toukat tarvitsevat myös hivenaineita ja vitamiineja. Rasvan määrällä ei sen sijaan ole kovin suurta vaikutusta kasvuun.

Jauhopukki-hyönteisen elinkaari sisältää neljä kasvuvaihetta: jauhopukkikuoriainen, muna, toukka ja kotelovaihe. Toukkavaihetta käytetään elintarvikkeeksi. Naaraskuoriainen munii pehkuun useita munia päivässä ja jopa 300 elinaikanaan. Munat ovat niin pieniä, että niitä on vaikea erottaa silmällä.

Jauhopukintoukat kaivautuvat ja kasvavat vehnälese- ja kaurahiutalepehkussa. Paras kasvulämpötila on +25-30 °C kosteuden ollessa 50-70 %. Liika lämpö kuluttaa energiaa ja aiheuttaa toukille stressiä ja kasvattajalle vähemmän satoa. Juomavettä toukat saavat tuoreesta perunasta ja porkkanasta sekä ilman/kasvualustan kosteudesta. Hivenaineita ja proteiinia täydennetään esim. oluthiivalla, rehun hiivauutteella tai mallastetulla viljalla.

Toukka kasvaa jauhoseoksessa noin kuudessa viikossa täysikasvuiseksi. Elävät toukat erotellaan pehkusta ja paastotetaan ilman ruokaa 1-2 vrk ennen lopetusta. Toukkia esijäähdytetään lähelle +0 °C, minkä jälkeen ne pakastetaan -18 °C 1-2 vrk. Hyönteiset ovat vaihtolämpöisiä, joille tämä on luonnollinen tapa menehtyä.

Toukkafarmin kasvatit menossa paahtoon

 

 

 

Pin It on Pinterest